Tiistaikisat 30.5 ja 7.6

  • 30.5. Charme (1), Maija (DNS). Ukkosta ilmassa, päätettiin odottaa ja mentiin taukoilun jälkeen koko porukka Charmella.
  • 7.6. Gina (1), Charme (2), Piika (3), Nana (DNF). Erittäin hiljainen tuuli. Käytiin vain ensimmäiselle merkillä ja purjehdittiin maaliin. Tasoituslähtö otettiin, mutta lopputulokset laskettiin uudelleen kertomalla toteutunut purjehdusaika Finrating-tasoitusluvulla.

Single handed -kilpailu lauantaina 11.6. 

Kolme venettä kippareineen lähti kilpailuun mukaan. Gina/Ismo, Charme/Antero ja Nana/Osmo.

Valitettavasti tuuliennuste oli niukka: olemattoman ja heikon väliltä idästä. Toteutuma oli nopeudeltaan luvatusti vähäinen ja sikäli kun tuulta oli havaittavissa, niin se tuli enemmin pohjoisen puolelta. Ratavaihtoehdot käytiin läpi kipparikokouksessa ja kääntöpisteet numeroitiin karttaan. Listalla oli vain lyhyitä (maks. 12 NM) ja vielä lyhyempiä reittivaihtoehtoja, joiden valinnasta (lyhentämisestä) tiedotettiin puhelimitse purjehduksen aikana.

Lähtö oli tasainen, Gina ja Charme etunenässä klo 11:10. Nana lähti aavistuksen taaempaa vauhdilla Haapasaaren suuntaan. Olimme optimisteja, vaikuttikin siltä, että tuuli olisi nousemassa. Rata suuntautui Karhuselälle ajatuksella, että saisimme kapeammissa oloissa termisen nosteen myötä tuulta purjeisiimme. Gina ja Charme pääsivätkin Urkosta läpi. Valitettavasti tuuli ei lopulta noussut sittenkään riittävästi. Samalla kun Teemin ja H-vene purjehtivat taitavasti Nana makaili enimmäkseen paikoillaan Urkon itäpuolella. Purjeet eivät vaan alkuintoilun jälkeen enää suostuneetkaan pullistumaan. Kääntöpisteeksi oli määritelty lossilinjaa ennen oleva länsiviitta, mutta sinne asti ei päässyt kukaan. Ismo sentään nosti ansiokkaasti Teeminin spinnun ja sai parhaiten kahmittua tuulta.

Lopputuloksena tällä kertaa oli 3xDNF. No, keli toki oli lämmin ja kaunis, mutta ei kuitenkaan purjehduksellinen. Palasimme sataman rientoihin kohtuullisen nopeasti klo 15:n maissa.

Kiitokset sinnikkäille purjehtijoille! Hyviä tuulia kaikille!

Tiistaikisat 14.6 - 5.7

  • 14.6. tiistaipurjehdukseen oli tulossa kolme kipparia veneineen (Ari, Ismo ja Osmo). Tuuli oli ennusteen mukainen, siis olematon. Emme startanneet. Jotain taas kuitenkin opimme kun jäimme avustamaan muita purjehtijoita rikauspuuhissa.
  • 21.6 Antero kävi paikalla, mutta muita ei tullut, ei siis starttiakaan. Kilpailujohtaja lomaili samaan aikaan Puumalan suunnalla Saimaalla.
  • 28.6 ja 5.7. Ei aktiivisuutta, ei startteja.

 

Viikkopurjehdukset jatkuvat sääennusteeseen nojaten ti, ke tai to!

Alkukesän tuulet olivat heikkoja, mikä osaltaan on vähensi osallistumisinnokkuutta. Kokeillaan maanantain sääennusteeseen perustuvaa viikkokisan ajoitusta (ti, ke, to). Ajankohta tiedotetaan "ImPS jäsenet" Whatsapp-ryhmässä maanantaisin..

Tervetuloa harjoittelemaan!

 

Viikkopurjehdusta lomatauon jälkeen

  • Tiistaina 26.7 harjoiteltiin purjehdusta kun Gina ja Nana starttasivat kippareinaan Ismo ja Osmo. Kyseessä oli ylimääräinen preliminääriharjoitus. Oli keskituuli 5-7 m/s. Ismo soolopurjehti spinnulla, mistä erikseen mainittakoon.
  • Tiistaina 2.8 siirrettiin viikkopurjehdusta torstaille heikon tuulen takia. Etelä-Savoon oli ennustettu ukkosta, joka lopulta ulottui puuskina ja rankkasateena Imatran suunnallekin. Charme ja Simone olivat kuitenkin lähivesillä seilaamassa. Tilanteet pysyivät kohtuullisina ja hallinnassa.
  • Torstaina 4.8 soolopurjehdittiin C-rata myötäpäivään reippaassa ja puuskaisessa etelätuulessa. Tasoitetut ajat olivat lähellä toisiaan:
    • 1. Gina 57:51
    • 2. Nana 58:59
    • 3. Simone 1:01:41
  • Torstaina 11.8 C-radalla muodostui taas hyvävauhtinen harjoituskisa. Tuulta oli ehkä 8/11 m/s. Piika, Kimmo ja gastit olivat kärjessä. Nana, Gina ja Simone Finratingin mukaisen tasoituslaskennan perusteella n. kolmen minuutin välein olivat seuraavina.
  • Tiistaina 16.8 seuran viikkokisa purjehdittiin kesäisessä helteessä. Tuulta oli riittävästi viiden mailin kierrokselle😀 Maalissa Piika, Nana, Maija, Simone ja Lisa. Värikkäitäkin purjeita nousi.
  • Tiistaina 23.8 heikosta tuuliennusteesta huolimatta päästiin kisaamaan mukavasti kuljettaneessa 3-6 m/s kesävireessä C-rata myötäpäivään. Rataa suoristettiin hieman niin, että palatessa vastatuuleen punaista ei kierretty. Tasoitukset huomioiden päädyttiin parin minuutin välein järjestykseen Gina, Nana, Simone, Maija. Uutta ja innokasta miehistöä oli mukana kuten jo aiemminkin. Samalla Ari ja Tomi tarjosivat Simonen ensikertalaisille gasteille purjehdusopetusta ja -elämyksiä. Spinnuja nousi jo kuin sieniä sateella😊
  • Tiistaina 30.8.2022 purjehdittiin navakassa (n. 9/11 m/s) tuulessa C-rata. Ari Pärnänen S/Y Simonella miehistönään Leo Lankinen olivat kärjessä sekuntikamppailussa. Nana sai hopeaa.
  • Tiistaina 6.9.2022 purjehdittiin C-rata vastapäivään Arin toimiessa ratamestarina. Piika oli nopein Kimmon komentaessa venettä yksin. Ari toisena, niinikään single handed vahvuudella. Sauli miehistönään Kari otti S/Y Maijalla pronssin. Leo Lankinen kipparoi Lisan neljänneksi miehistössään Matti Ahonen.

 

Ruskapurjehdus oli lauantaina 10.9

Purjehdittiin kauniissa syyssäässä Ruskapurjehdus. Tuuliennuste oli heikonlainen, mutta järvi yllätti jälleen, sillä kulku oli ajoittain hyvää. Kiersimme Lammassaaresta myötäpäivään Keskilylylle ja siitä Satamosaaren kautta noin 13 mailin reitin.  Tuulienergiaa  kahmittiin käyttöömme kaiken värisillä purjeilla, ts. spinnut kuljettivat vauhdikkaasti Keskilylyltä Satamasaareen ja vielä uudelleen paluumatkalla vaihtelevasti Maasteensaaresta Lammassaareen. Muutaman kerran jouduimme myös tyveneen. Veneet Maija ja Nana olivat melko lähellä toisiaan vielä Lylyillä, mutta spinnujaksoilla tuulen heiketessä loppua kohden ero venähti. S/Y Nana (Hänninen, Koskenniska) oli kärjessä ja S/Y Maija (Väisänen, Sipiläinen) hopealla.  

 

Single handed, viikkotreenit ja Ruska on nyt purjehdittu, kausi on paketissa!

Seuran järjestämät kisat on nyt tämän kauden osalta purjehdittu. Jos intoa ja kelejä piisaa, niin toki Saimaa on edelleen auki, itsepalvelu 🥴.

Alkukausi oli vähätuulinen, mutta syyspuolen kelit  puolestaan reippaat ja purjehtijoiden mieleen. Veneitä ja miehistöä osallistui mukavasti viikkopurjehduksiin.  Uusia miehistön jäseniäkin ja lajiin tutustujia oli mukana.

Kiitos kaikille!

Blogi

ImPS:lle on hankittu otsonaattori. Se löytyy käyttöohjeineen sataman varastokopista.

 
 

 

 

Valokuvakilpailun voitti Sauli, Onnea!